Ihan parasta koiranelämää

Jos Aku osaisi vastata "Mikä on elämässä parasta?" -kysymykseen, vastaus olisi naurettavan selkeä. Ruoka. Ruoka, herkut ja syöminen. Mikään ei motivoi Akua paremmin kuin edes etäisesti syötäväksi kelpaava (paitsi viime aikoina tietyt koiranherkut eivät enää uppoakaan!).

Rokilla vastaus olisi myös hyvin selkeä, mutta oikeastaan päinvastainen Akun vastaukseen verrattuna. Rokki nimittäin rakastaa leikkiä ja erityisesti se rakastaa siilipallojaan, kuten viime postauksessakin kävi ilmi. Mikään ei ole parempaa kuin pallojen kantaminen, pureskelu ja niiden vieressä nukkuminen.

Paitsi jos joku jaksaa heitellä sitä palloa lukemattomia kertoja pitkin asunnon seiniä ja huoneesta toiseeseen.

Paitsi jos leikki viedään ulos, avaraan tilaan, jossa mahtuu säntäilemään ja pomppimaan kuin kesälaitumille lasketut lehmät.

Näiden kerrostalojen välissä on avara nurmikenttä, joka on suojassa autoteiltä. Asuntojen suhteen keskeisestä sijainnista huolimatta siellä saa olla melko rauhassa, vaikka toisinaan ohikulkijoita onkin. Niihin aikoihin, jolloin me olemme siinä pysähtyneet leikkimään, leikki on täytynyt kuitenkin keskeyttää hyvin harvoin.

Remmistä Rokkia ei kuitenkaan päästetä irti, vaan se lojuu perässä. Alueella ei ole muuta kasvillisuutta tai vaikka kiviä, joihin remmi voisi sotkeutua (tuohon kuvissa näkyvään ruusupensaaseen emme palloa vahingossakaan heitä). Lähinnä se roikkuukin Rokin perässä oman mielenrauhani takia: jos käsky kaikuu jostain syystä kuuroille korville, remmi on helpohko hätäsuunnitelma napata karkuun yrittävä koira kiinni. Vielä sitä ei ole tosin joutunut hyödyntämään, sillä Rokki on kuunnellut käskyjä hyvin ja paljon riippuu siitä, että itse pysyy hereillä. Kahdet silmät tarkkailevat ympäristöä koko ajan, jotta kukaan ei pääse yllättämään meitä vahingossakaan ja vaikka joku niin yrittäisikin, me hoksaamme sen ennen kuin Rokki ehtii reagoida mitenkään.

Ja voi sitä Rokin intoa! Se jaksaisi juosta pallon perässä vaikka kuinka kauan. Heittäjältä todennäköisesti loppuu puhti ennen Rokkia, mutta onneksi meillä on kasvamassa jo kolmas heittelijä, joten Rokilta ei pitäisi tekeminen ihan heti loppua.

Sillä aikaa kun Rokki nautti olostaan ja vietti elämänsä parhaimpia hetkiä, Aku olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Herkkukori nurmikentän laidalla olisi varmasti parantanut tilannetta huomattavasti, mutta nyt pappa joutui kyyhöttelemään kuivin suin ja tyhjin masuin odottaen, että joku ymmärtäisi sen ahdingon ja päästäisi ressukan sisälle.

"Hei, eihän me vielä olla lopettamassa? Leikitäänhän vielä hetki yhessä?"