maanantai 5. lokakuuta 2015

Syksyisiä herkkuja

Syksy on saapunut ja sen myötä myös hirvenmetsästyskausi alkoi. Meidän taloudessa kukaan ei käy metsällä, mutta onneksi isäni kautta saamme (mahdollisesti) lihoja ja muita yllätyksiä, mikäli heillä on tarpeeksi metsästysonnea. Viikonloppuna pojat saivatkin herkkuja, kun pakastinlokero täyttyi paloittelusta jääneistä jämälihoista ja jopa pieni pussi luita löytyi repusta! Sekä koirat että kissat ovat saaneet jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän hirvenlihaa ja jokainen myös osaa kerjätä sitä, mutta luut olivat uudempi asia. Meillä syödään luita muutenkin melko kehnonlaisesti, sillä pääasiassa kaapista löytyy erilaisia puruluita eikä niinkään oikeita luita - jokusta poikkeusta lukuunottamatta.

Ja se muuten näkyy, etteivät Aku ja Rokki ole tottuneet kunnon luihin pennusta asti eikä niillä herkutella usein, sillä kumpikaan ei oikein osaa syödä niitä! Aku on niin ahne, ettei se malta pureskella oikein mitään, vaan hotkaisee nappulat, lihat ja muut herkkupalat mahdollisimman nopeasti, että saisi pian lisää. Ikävä kyllä se ei ole kahdeksankaan vuoden aikana oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä. Rokki sen sijaan on aivan toisesta ääripäästä: se maistelee, pureskelee ja jopa pohtii kauemmin, että kannattaako jotain syödä ja jos kannattaa, niin miten. Näistä syistä luita täytyy oikeastaan pidellä kummallekin, ettei Aku hätäpäissään hotkaise luuta ja jotta Rokki pureskelisi luutaan kauemmin eikä jättäisi sitä saman tien kylpyhuoneen lattialle lojumaan (jotta Aku voisi sen sitten imaista kurkkuunsa tehokkaan imurin tavoin...).

"Miten niin mää söin jo omani?"




Hieman jännityksellä seurasimme mitä poikien mahat tykkäävät näistä herkuista, että uskaltaako niitä tarjota lisääkin. Kummallekin olisi kyllä maistunut vielä santsikierroskin, kunhan vain joku jaksaisi pitää kuolaisista luista kärsivällisesti kiinni! Ehkä seuraavalle koiralle opetetaan luiden kaluaminen nuoremmalla iällä :D

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Uusi perheenjäsen


Saimme perheenlisäystä elokuun neljäs päivä, kun maailmaan syntyi reilu nelikiloinen poitsu. Parin päivän päästä pääsimme kotiutumaan pojan kanssa ja opettelemaan porukalla uutta arkea. Ensimmäiset päivät olivat tietenkin hankalampia ja ne vaativat oikeastaan jokaiselta kärsivällisyyttä, mutta niistä selvittiin porukalla ja nyt arki alkaa jopa (ajottain) sujua!


Eläimet suhtautuivat eri tavalla uuteen tulokkaaseen. Kissoja ei pahemmin poika kiinnostanut, Aku olisi ensi tapaamisella halunnut nuolla vauvan naaman märäksi ja Rokki oli hieman epäileväinen. Sen jälkeen Rokki on kunnostautunut kitinähälyttimenä ja ilmoittaa kyllä, jos vanhemmat eivät ehdi uniltaan heränneen vauvan seuraksi tarpeeksi nopeasti. Kissat eivät edelleenkään korvaansa letkauta tulokkaalle ja Akunkin into on pääasiassa rauhoittunut. Kaikenkaikkiaan yhteiselo on alkanut rauhallisesti ja ilman ongelmia - toivotaan, että jatko on samanlainen.


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Oulu KV ja karvaista perheenlisäystä

Saimme viikonloppuna vieraita Helsingistä, kun siskoni tuli Drontti-italianvinttikoiran kanssa osallistumaan Oulun kansainväliseen näyttelyviikonloppuun. Drontin isosisko eli Surku-borzoi jäi tällä kertaa Helsinkiin hoitoon, mikä ei todellakaan haitannut meidän poikia! Itsehän olisin mieluusti Surkua puristellut pitkästä aikaa :D



Surkun poissaolo saattoi kuitenkin hieman rentouttaa tilannetta, vaikka vieläkään Dronttia ei otettu avosylin vastaan. Etenkin Rokki oli väsynyt ja kärttyinen pienen vieraan tungettelusta omassa kodissa, mutta Kempeleessä vanhempiemme luona Rokki antoi Drontin jopa pyllähtää viereen nukkumaan ja ne melkein löivät leikiksi! Välimatkaa kahden toisiaan leikkiin yllyttävän koiran välillä oli metri, mutta jopa Rokki haastoi ja härnäsi Dronttia hetken aikaa hippaan. Drontti oli ajatukseen sen verran ihastunut ja juoksentelun alkaessa oli luonnollisesti vinttikoirana niskan päällä, jolloin Rokilta loppui kärsivällisyys ja leikki loppui lyhyeen. Siitä huolimatta oli mukava nähdä, että Rokki viitsi edes lämmitellä noiden kahden suhdetta eikä vain kärtynnyt koko aikaa. Aku sen sijaan suhtautui vieraaseen edelleen melko välinpitämättömästi, vaikka rupesikin urisemaan, mikäli nuorempi roikkui liikaa lahkeessa eikä tajunnut pitää välimatkaa pappaan.




Drontti suoritui näyttelyviikonlopusta erinomaisesti. Sunnuntaina poika sijoittui paras uros -kehässä ja sai myös varasertin. Omaa jaksamista verottaa välillä melko ikävästi tämä raskauden loppuvaihe, joten sen kummemmin emme näyttelyalueella oikeastaan kierrelleet. Lauantaina leiriydyimme retkijakkaran kera kehän laidalle ja pois lähtiessämme kävimme nopeasti katsastamassa myyntikojut, mutta sunnuntaina jaksoimme sentään käväistä huokailemassa salukien kehän laidalla, kun kehät olivat melko lähekkäin. Onneksi italianvinttikoirien kehän jälkeen oli vuorossa espanjanvinttikoirat ja sloughit, joten jäimme kehän jälkeen vielä hetkeksi ihastelemaan niitä. Vielä joskus löytyy tästäkin huushollista niitä salukeja ja slougheja... Kiinanharjakoirien kehää en jaksanut edes käydä katsomassa, vaikka sunnuntaina olikin aluksi tarkoitus käydä pyörähtämässä kehän laidalla. Viikonloppu kuitenkin verotti voimia sen verran, että eilisen erittäin väsyneen ja saamattoman päivän perusteella sanoisin, että sen kehän skippaaminen taisi olla ihan hyvä idea.

Myyntikojuista nappasin kuitenkin meidänkin pojille tuliaisia. Pojat saivat kaksi herkkupussia, joista toisesta löytyy kanaa ja toisesta possua. Sen lisäksi leluvalikoimaa täytyi hieman laajentaa, kun ne raatolelut ovat meilläkin todettu ihan huipuiksi leluiksi! Koirilla on paitsi hauskaa niiden kanssa, niin ne eivät myöskään ole vieläkään nyhtäneet yhtäkään raatoa täysin rikki. Vanhin noista leluista on reilu vuosi sitten ostettu eikä sitä ole tarvinnut paikata kertaakaan, kun taas täytetyt pehmolelut täytyy vuoden aikana paikata lukemattomia kertoja ja lopulta heittää roskiin.




Tässä nämä poikien karvaiset adoptiolapset! Vasemmalta oikealle mennään aikajärjestyksessä. Vaalein raato on ostettu Kittilän markkinoilta viime vuoden heinäkuussa, ruskean nappasin mukaan samalla reissulla muistaakseni Sodankylän Säästökuopasta kun ensimmäinen raato osoittautui niin ihanaksi leluksi. Kaksi jälkimmäistä onkin sitten näyttelyviikonlopulta. Pantteri eroaa näistä muista sisällöltään, sillä se rapisee kovasti. Rokki ei oikein pidä tästä rapisevasta lelusta ja itseasiassa näyttää hieman jopa kammoavan sitä, mutta Akusta on hauska riepotella sitä. Ilmeisesti raatoa on kivempi mussuttaa ja kirputtaa kun se on karvainen, joten uusi valkoinen lelu on kulkenut kummankin koiran suussa. Näistä ehdoton ykkönen on kuitenkin tuo eka, josta meinaa välillä tulla jopa tappelu. En tiedä mikä siinä on niin fantastisen ihanaa muihin verrattuna, mutta hyvä kun kelpaa!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kissojen pesä ja koirien lenkkikaveri

Uusi vauvan tuloon liittyvä tarvike on seissyt nyt reilun viikon paikoillaan, jotta eläimet ovat saaneet siihen rauhassa tutustua. Kuten arvata saattaa, kissat ovat tutustuneet rattaisiin samalla innolla kuin pinnasänkyynkin: ai kiva, uusi pesä meille!



Sen verran huonoja ja epäjohdonmukaisia omistajia olimme taas, että ensinhän kissojen päähänpitosta piti ottaa kuva, ennen kuin ne saattoi hätistellä tiehensä. Pinnasängyn tapaan myös rattaat on tarkoitus kuitenkin pitää kissavapaana alueena. Milla oppi jättämään vaunut rauhaan paljon nopeammin kuin pinnasängyn, vaikka muutaman kerran sen joutuikin nostamaan muualle nukkumaan. Yritin myös peittää vaunuja sadesuojalla, jotta ne eivät olisi niin houkuttelevat kissan mieleen - ja tein niistä vahingossa entistä ihanammat. Kunhan tarpeeksi sinnikkäästi yritti, niin kumpikin löysi sadesuojasta reiän, jonka ansiosta vaunut olivat suojaisa pesäpaikka. Hirmu kivat siis!



Kun sadesuoja otettiin pois, viehätys rattaita kohtaan alkoi myös hävitä. En uskalla vielä kehua, että tytöt olisivat hylänneet ne kokonaan pesäpaikkana, mutta ainakaan hetkeen niitä ei ole yllätetty nukkumasta vaunuista.

Suunnitelmissa oli totutella poikia kulkemaan vaunujen vierellä ennen vauvan syntymää, kun opettelu olisi vielä helpompaa. Kahdestaan ja ilman vauvaa sekä koirien totuttaminen että itsekin vaunujen kanssa lenkkeilyyn tottuminen sujuikin leppoisasti. Pakko myöntää, että hieman oli silti pöljä fiilis työnnellä rattaita muiden iltalenkkeilijöiden seurassa, kun rattaiden kyydissä oli ainoastaan kamera :D Kivempi kuitenkin näin kuin rynnätä yksin ulos koirien, vauvan ja rattaiden kanssa kertaakaan testaamatta etukäteen!





Lyhyehkö testilenkki yllätti positiivisesti. Olin valmistautunut siihen, että pojat säntäilisivät vuoron perään rattaiden, toistensa ja taluttajan alle, mutta ne kulkivatkin melko fiksusti vaunujen vierellä. Aloitimme lenkin niin, että toinen työnsi vaunuja ja koirat olivat toisella, kunnes annoin Akun isännälle rattaiden viereen ja lopulta Rokinkin. Ei juurikaan ongelmia! Rokilla oli tosin välillä vauhti päällä ja se hivuttautui monta kertaa vetämään, mutta pojat eivät arastelleet vaunuja lainkaan vaan kulkivat reippaasti vierellä. Taluttajalla on tietenkin vielä opettelemista siihen, että remmit pysyvät hyvin hallinnassa. Kummaltakin se sujui jo nyt tarpeeksi hyvin, jotta vaaratilanteita ei ainakaan pitäisi tulla.

Talomme hissi oli hieman ahdas kahdelle ihmiselle, kahdelle koiralle ja vaunuille, mutta kyllä sinnekin mahtui hyvässä sovussa. Tästä on hyvä jatkaa!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Rauhallinen juhannus

Vietimme tänä vuonna juhannuksen pitkälti kotona ja omassa porukassa. Perjantaina meni kuitenkin melkein koko päivä vanhempieni luona Kempeleessä seikkaillen ja syöden. Olisihan se ollut kiva päästä mökkeilemään koirien kanssa juhannuksena, mutta ehkä ensi kesänä! Mukavasti aika kului näinkin.








Kävimme ensin purkamassa energiaa hiekkamontuilla, vaikka todellisuudessa vauhti olikin melkoisen rauhallista. Aku innostui spurttaamaan ihan vain pari kertaa ja pääasiassa se kulki verkkaisesti meidän perässä hajuja haistellen. Rokki irrotteli hieman enemmän, mutta senkin aika tuntui kuluvan enemmänkin jäniksen papanoiden etsimisessä ja syömisessä kuin riehumisessa.




Pääasiassa ne harvat vauhtikuvat olivat enemmän tai vähemmän epäselviä, sillä en ehtinyt kameran kanssa poikien vauhtiin ollenkaan mukaan! Jokunen onnistunutkin räpsy pojista on, mutta melkein kahdestasadasta kuvasta ainoastaan viitisenkymmentä jäi jäljelle epäonnistuneiden poistamisen jälkeen. Pääasiahan tietenkin on, että pojilla oli kivaa ja kameran muistikortin sisältö on sitten vain hauskaa plussaa ;)





Perjantai oli sään puolesta ihan kelpo ulkoiluun, sillä vesisadetta ei manailusta huolimatta tullutkaan. Välillä paistoi aurinko ja välillä taivas oli pilvessä, joten ilma oli riittävän viileä siihen, että emäntäkin jaksoi koirien perässä lyllertää. Akun mielestä tietenkin auringon olisi pitänyt porottaa ihan kunnolla, sillä olihan se nyt tympeää taivaltaa hiekkaerämaassa ilman rihman kiertämää. Pappaankin tuli kuitenkin vauhtia, kun otettiin suunta takaisin autolle ja sitten Akulla ei enää ollutkaan kiire pois. Hajut veivät koiran mennessään, mutta onneksi kumpikin oli sen verran hyvin kuulolla, etteivät liian kauas lähteneet. Rokkikin lopetti hyvin alkaneen takaa-ajonsa kauempaa ajaneen auton perässä, kun kerran karjaisi. Hienot pojat!




Hassu koikkelehtija. Turhaanhan sitä kaikkia tassuja sotkee!


Hiekkamonttujen jälkeen kävimme syömässä munkit, ennen kuin lähdimme takaisin Kempeleeseen grillaamaan. Pojat seurasivat kaikkea tarkasti: valmistelua, grillailua, syömistä, siivoamista... Kovin paljoa ne eivät ehtineetkään päivän aikana nukkua, sillä koko ajan piti jotain tarkkailla! Pojatkin saivat osansa juhannusherkuista ja ulkoilivat lisääkin isäni kanssa. Sen lisäksi pienet veljentytöt pitivät Rokin touhukkaana nakkelemalla pojalle siilipalloa väsymykseen asti, niin he myös pitivät sitten väsynyttä poikaa hyvänä silittelemällä ja paijailemalla sohvalla. Mukavaa nähdä, miten kolmikon välit tuntuvat paranevan kerta kerran jälkeen eivätkä tytöt enää niin kovin ujostele toisinaan turhankin innokasta koirakaveria :)




Toivottavasti muillakin on ollut mukava juhannus!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kesää odotellessa

Toukokuu meni melko viileissä keleissä ja kesäkuun alku on jatkanut samaa rataa. Toisaalta viileys ei haittaa, sillä jaksan itse paremmin ulkoilla, mutta voisi lämpötila edes hieman kavuta ylöspäin. Sen verran vaikka, ettei Akun tarvitsisi vuoroin hytistä ja vuoroin kulkea edelleen fleecehaalarissa. Rokki on jo vaihtanut fleece- tai villapaitaan.




Aina yhtä fiksu ja filmaattinen Rokkari...

Tänään kävin poikien kanssa istuskelemassa puistossa auringon paistaessa, mutta tuuli oli ikävä kyllä niin navakka, että Aku joutui nautiskelemaan auringosta haalarissaan. Se kuitenkin viihtyi ohikulkijoita seuraillen ihan hyvin, vaikka lopulta siirtyikin kainaloon hytisemään ennen kuin jatkoimme matkaa. Rokki sen sijaan herkutteli jäniksen papanoilla ja pöljäili muutenkin, sillä esimerkiksi jostain syystä kepit maistuivat tänään pojalle toosi hyvin.

Isännän päästyä töistä kävimme myös läheisellä voikukkapellolla tarkoituksena napsia kesäisiä kuvia. Yritykseksihän se jäi, sillä päivä ei ollut enää kovin kesäinen :D Aurinko oli mennyt pilveen, tuuli jatkoi kovana ja hetken näytti jopa siltä, että alkaisi jälleen sataa vettä. Onneksi säilyimme kuivina! Akua ei innostanut lainkaan seisoa tyhjänpanttina tuulisella aukealla pelkät paidat päällään, mutta Rokilta onneksi löytyi senkin edestä vauhtia - sekä ruokahalua, kun ruoho on pitkästä aikaa taas niin hyvää.












Onneksi alkukesän viileys on passannut oikein hyvin parvekkeella oleskeluun, sillä edes keskipäivän aurinko ei ole vielä paahtanut lasitettua parveketta saunaksi. Kissat saavat siis yleensä nauttia parvekkeella olosta aamusta iltaan ja uusi kiipeilypuu on noussut mahtavaksi jutuksi. Tavallisena päivänä Milla viihtyy parvekkeella aamuisin ja iltaisin, kun on viileintä, ja Misu sitten valtaa kiipeilypuun itselleen etenkin keskipäivällä, kun aurinko lämmittää mukavasti. Ihme, ettei pikkukisu ole vielä tipahtanut alas raapimapuusta pyöriessään ja hyöriessään niin ihastuneena auringon valokeilassa!