Heräsin torstaina aamuyöllä siihen, että Rokki kiljaisi. Pomppasin unissani istumaan, huomasin pojan makaavan mahdollisimman leveästi jalkopäässäni ja ajattelin nostaa sen sivummalle, etten vahingossa potkaisisi sitä unissani. Samalla kun hivutin käden Rokin alle ja yritin nostaa sitä, Rokki kiljaisi korvia huumaavasti uudestaan ja yhtäkkiä olin itsekin täysin hereillä. Herätin miehenkin hädissäni ja aloin jo miettiä erilaisia kauhukuvia mielessäni: olinko unissani potkaissut Rokkia vai mikä oli hätänä?
Tilanne rauhoittui sen verran, että uskalsin varovasti yrittää siirtää Rokkia uudestaan. Se ei reagoinut kosketukseen enää kiljumalla, joten nostin koiran henkeä pidätellen seisomaan, josta se lakosi hitaasti makuulle heti kun irrotin otteeni. Aloin hätääntyä todella, mutta koska lopulta Rokki otti pari askelta luokseni ja vaikutti muutenkin rauhalliselta, otin sen kainaloon loppuyöksi. Ei ole varmaan mikään yllätys, että nukuin viimeiset tunnit todella katkonaisesti.
Yhtäkkiä aamulla vierestäni heräsi melkein toinen koira. Enää Rokki ei kiljunut, vaikka se vinkaisikin pari kertaa, mutta käyttäytyi muuten kuin minä tahansa aamuna: viihtyi ulkona, juoksi koirapuistossa, söi hyvällä ruokahalulla ja ärräsi lelujen kanssa. Laitoin yölliset kiljumiset epämääräisten vatsanpurujen piikkiin ja muun käytöksen väsymyksen syyksi ja huokaisin helpotuksesta.
Perjantaina Rokki alkoi kiljua edellisenkin päivän puolesta. Pääasiassa se kiljahti levossa, joskin kerran kipu yllätti sohvalla istuessa. Kiljuminen oli alkanut jälleen iltapäivällä, joten yritin epätoivoisesti saada eläinlääkäriämme kiinni, jotta pääsisimme mahdollisimman pian lääkärin luo. Juuri kun seisoin ulkona Rokin kanssa odottamassa kyytiä aikomuksenamme marssia sisälle ja kysyä, voiko joku tutkia koiran, eläinlääkäristä soitettiin: seuraava vapaa aika on maanantaina. Kello oli jo melkein neljä kun selasin vielä auki olevia eläinlääkäreitä ja yritin soittaa niistä yhteen, mutta kukaan ei vastannut. Onneksi sinä aikana Rokki ei ollut vaikuttanut erityisen kipeältä, vaikka se olikin epätavallisen väsynyt ja hieman apean oloinen. Ajoimme soiton jälkeen eläinlääkärin vastaanotolle ja otimme ensimmäisen vapaan ajan lauantaiksi, koska tilanne ei ollut enää akuutti, vaikka koko illan seurasinkin Rokin vointia päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero valmiina.
Lauantaiaamuna Rokki oli jälleen oma, energinen itsensä. Menimme siitä huolimatta eläinlääkäriin ja selitin lääkärille parin edellisen päivän tapahtumat: oudot kipukohtaukset levossa, vaikka koira muuten vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa eikä missään ollut moitittavaa tai erikoista. Eläinlääkärikään ei löytänyt Rokista mitään vikaa tutkimusten jälkeen, sillä Rokki ei arastellut mitään kohtaa kropassaan, sillä ei ollut jumeja eikä mikään muukaan tuntunut tavallisesta poikkeavalta. Verikokeen tulokset olivat hyvät eikä niissäkään ollut mitään epänormaalia. Eläinlääkäri antoi meille 10 päivän kipulääkekuurin ja jos kipu siitä huolimatta tai sen jälkeen palaisi, täytyisi tehdä tarkempia tutkimuksia siitä, mikä kivun aiheutti.
Rokki on ollut jo useamman päivän oma itsensä. Se leikkii, riehuu ja toheloi kuten aina ennenkin. Tuntui turhauttavalta, kun kivun syytä ei löytynyt (ja nyt tietenkin toivomme, ettei se jatku enää lääkekuurin jälkeen, jota on vielä jäljellä), mutta helpotuksen määrä on moninkertainen siihen verrattuna. Oli hirveää katsoa vierestä toimettomana, kun toiseen sattui, eikä itse osannut tehdä mitään.
Eläinlääkärin jälkeen haimme Mustista ja Mirristä ruokaa pakkaseen ja koppasinpa mukaan uuden lelunkin, koska Rokki käyttäytyi niin mallikkaasti busseissa ja eläinlääkärillä. Kuten arvata saattaa, pingviiniltä on jo selkä jyrsitty auki ja sisälmykset kertaalleen levitelty pitkin sänkyä, mutta onneksi sen voi pari kertaa paikata eikä kyseessä ollut erityisen kallis lelu. Pääasia, että Rokki on taas kunnossa!
